maanantai 28. tammikuuta 2013

Snowkitekausi käynnissä

Järvet sekä meren rannikko on jäässä ja päällä on sopivasti parikymmentä senttiä puuterilunta. On siis käsillä talvileijailukausi. On tullut jo muutama setti leijailtua meren jäällä Laajalahdessa ja tuntuu merituuli olevan tasaisempi, kuin mitä sisävesillä. Spottina Laajalahti on erinomainen, kun se on lähellä ja siinä pystyy leijailemaan tuulen suunnasta riippumatta. Tänään oli talven paras keli lumen ja tuulen suhteen. Kun oli Gopro päässä niin alla tunnelmia videon muodossa. Kuten videosta näkyy yksin ei tarvinnut leijailla, jäällä oli parhaillaan 25 - 30 leijaa. Hyvä meininki!


Snowkiteä Laajalahti from Janne Varonen on Vimeo.







tiistai 8. tammikuuta 2013

Maastopyöräilyä talvella


Moni luulee, että tätä lajia voi harrastaa vain kesällä. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa, koska ihmisen tallaamia polkuja on metsät täynnä kaupunkien lähialueilla. Varsinkin koiranomistajat ovat aktiivisia polkujen rakentajia taajamien alueille. Talvipoluilla ajaminen vaatii hieman totuttelua, kun urat ei ole yleensä kovin leveitä ja välitön palaute tulee heti uralta poikettaessa. Tasapaino kehityy kuitenkin nopeasti ja antaa kesän linjolle lisää paukkuja. Tallattujen polkujen lisäksi täällä pääkaupunkiseudulla pidetään muutamia enskaratoja talvella auki lapioimalla lumisateen jälkeen urat puhtaaksi. Lumilapio onkin ensakpyöräilijän vakiovaruste näillä kulmilla. Kun aloittaa lenkin tunnin lapiointisessiolla ei tarvii enää muuta alkulämmittelyä :)

Espoon Karakallio on yksi parhaista talvipyöräilypaikoista pääkaupunkiseudulla. Alla on kypäräkameravideo talviradoista, jotka oli kuvaushetkellä jäätyneet huippukuntoon.

Karakallio winter bike park from Janne Varonen on Vimeo.




torstai 3. tammikuuta 2013

Julen efter


Joskus sitä on  toteutettava unelmiaan, ja mikäpäs muu ajankohta kuin Joulun ja Uuden Vuoden välit sellaiseen hommaan paremmin sopisi? Siispä seuraavanlaista kuvasatoa unelmistani, jotka  vuodelle 2012 olivat: 1. päästä lennättämään hiihtoleijaa muinaisten kotikunnaideni pelloilla (ei kylläkään ole omiani, ne pellot) 2. päästä kiipeämään ensimmäistä kertaa mixtaa muinaisten kotikunnaideni kallioilla (eivätkä kyllä ole mun kallioitakaan).  Noh, tuulta ei ollut tarpeeksi jotta leija olisi lentänyt ja kallioltakin pakitettiin mr. Kärpän kanssa alas, joten se niistä unelmista. Uudet tälle vuodelle!

Täähän voi olla jossain vaiheessa ihan kivaa!
Ei ollu onneks liian  suuri mäki. Wir leben 4WD`s...
 


Der Kärppä.



 
Fantastinen kuluaari. Sekä ekaa kertaa mixtaaja.


Joutsan alpit. Kummatkohan on maisemiltaan komeemmat, nää vai herra X:n reissukuvissa näkyvät..? Noh, jostakinhan se on aloitettava.