tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kolinpolkua maastopyörällä

Kesän ohjelmassa oli testata Kolilta Joensuuhun menevän retkeilyreitin soveltuvuus maastopyöräilyyn. Ns Kolinpolku lähtee Ukko-Kolilta ja etenee Herajajärven kierroksen ja Kolvanan Uuron rotkolaakson kautta Kontiolahden Uuroon, josta voi jatkaa matkaa yhdysreittiä Joensuun ympäri kiertävälle Jaamankierrokselle. Pituutta reitillä on Kolilta Uuroon jotain 60 km.

Toukokuun lopussa päätettiin Leskisen Janin kanssa lähteä korkaamaan polkua Kolin suunnasta. Olimme kuulleet, että reitti on vaativa ja pyörää joutuu kantamaan/työntämään usean otteeseen. Päätettiin kuitenkin ajaa polku tai vaikka kantaa, mutta kulkea kuitenkin reitti läpi. Lähtöpaikaksi valittiin Jeron tie, koska Kolin kansallispuitossa on poluilla pyöräily kielletty. Jeron tieltä suuntasimme polkua Ryläyksen vaaralle ja sieltä edelleen vaarojen lakia pitkin etelän suuntaan. Noin 6 km kohdalla Janin takavaihtaja osui kiveen ja repeityi korvakkeineen irti. Tämä yritys päättyi sitten lähimmälle tielle johon soitettiin evakointi kuljetus. Tällä yrityksellä edettiin noin 7 km ja aikaa käytettiin 2 ja puoli tuntia. Tästä matkasta ajettiin noin 2 km ja työnnettiin ja kannettiin 5 km. Tämä pätkä ei siis sovellu maastopyöräilyyn ja kannattaa kiertää teitä pitkin, patikoijalle polulta aukeaa hienoja maisemia Pieliselle ja Herajärvelle.



Lähtöpaikalla Jeron tien varressa.

Ryläyksen rinteiltä avautui hienoja maisemia.

Tähän loppui eka yritys, kun takavaihtaja osui kiveen.
Kun pyörät oli saatu takaisin kuntoon oli aika suunnata jatkamaan reitin ajamista. Matkaa jatkettiin siitä mihin lopetimme toukokuussa eli Heraniemen tieltä. Tästä eteen päin polku oli 25 km erittäin vaativaa ajettavaa teknisesti ja fyysisesti, mutta kantamista ja työntämistä tuli aika vähän. Kolvanan Uuron eteläpuolella reitti helpottui huomattavasti tarjoten kuitenkin teknisiä piristyksiä ja vauhdikkaita laskuja Uuroon saakka. Uurosta jatkettiin vielä Jaamankierrokselle ja sitä pitkin Onttolaan. Tälle pätkälle tuli mittaa 65 km ja käytettiin aikaa 8h. Pätkää voi suositella maastopyöräilyyn sellaiselle joka ei pelkaa pieniä kantamisia ja tykkää teknisestä polusta. Märällä kelillä polku on todella haastava. Onneksi meillä oli tuuria että kivet, juuret ja kalliot oli kuivia. Alla muutama kuva reitin varrelta.

Hyvää ajettavaa jossain Ahvenlammen tienoilla.

Reitti kulkee hienoissa meisemissa järvien- ja jyrkänteiden läheisyydessä

Jani nautiskelee polusta jonka pintana vuorottelee kallio ja kangas.

Tätä joutuu harrastamaan reitillä, mutta se kuuluu osana maastopyöräilyyn.

1 kommentti:

  1. Mistä kohti heraniementietä lähditte? Itseäkin kiinnostaisi kokeilla tuo reitti.

    VastaaPoista