maanantai 26. syyskuuta 2011

Summajoki, Myllykoski, 17 m3

Koska syystulvat on käsillä käytiin tsekkaamassa Summajokea ja sen koskia freestyle-viikonlopun päätteeksi. Ajettiin ensin Keisarinkoskelle, jonka molemmat "luukut" olisi olleet laskettavissa, mutta ei viittinyt kamppeita kastella lyhyen möläyksen takia. Niinpä suunnattiin Myllykoskelle, joka näytti mielenkiintoiselta. Kosken alussa oli lyhyt luiska jonka lopussa puskurihontto vasemmalle. Tämän jälkeen koskessa lyhyt sileä pätkä ja lopussa hauska luiskanomainen lasku oikealle puskevaan honttoon. Virtaama oli Keisarinkosken käyränmukaan 18 kuutiota. Koski näytti sen verran kiinnostavalle, että vedin kamat päälle ja poksautin alas. Alkuosan luiskasta teki jännän puskurihonton sisällä oleva puunrunko josta törrötti pari oksaa ylöpäin. Puu ei kuitenkaan koitunut ongelmaksi. Ennen kosken loppu möläystä piti kiertää joen poikki kaatunut iso kuusi rannan kautta. Koski oli tällä virtaamalla hyvä laskea, mutta kevään virtaamalla jolloin voi olla jopa 40 kuutiota paikka tarjoaa varmasti vauhdikasta meininkiä. Koskessa olevat puut ja puskat tulevat olemaan vaaranpaikkoja keväällä, pitääkin yrittää käydä paikanpäällä sahan ja taljojen kanssa.

Summajoen Keisarinkoski

Myllykosken aloitusluiska

Myllykosken loppumöläys

Alkuluiskassa

Luiskan puskurihontossa. Kuvassa näkyy kuohun sisällä olevan puunrungon oksa.

Viimeisessä möläyksessä

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Summajoesta ei ole ollut tiettävästi netissä yhtään melontakuvaa moneen vuoteen.

    Oliko heti sillan jälkeen mutkassa mitään ihmeellistä? Korkealla vedellä siinä on joskus nähty äksöniäkin..

    VastaaPoista
  2. Sillan jälkeinen mutka oli hauska, heitti vasemmalle poreiseen akanvirtaan. Jos ois melonu vasenta laitaa ois varmaan ollu äksöniä, luulen että kevättulvalla löytyy äksöniä herkemmin :-)

    VastaaPoista