tiistai 30. lokakuuta 2012

Jokimäenpato, Mustijoki, 10 m3

Syksyinen creek isku  Mustijoelle meinasi kaatua veden vähyyteen. Käynti Meijerikoskella oli turha, kun kaikki joessa virtaava vesi ohjautui eka dropin jälkeen uuteen voimalaitokseen. Melottavaa ois ollu vain eka droppi, jonka takia ei viittiny kamoja kastella. Pistäydyimme myös Halkiankoskella jossa oli varsin synkän näköinen droppi kapeaan kallioiseen kanjoniin. Päädyimme viimein Jokimäenpadolle jossa vedettiin kamat päälle. Padolla laskettiin ensin sen oikean reunan luiska. Hauska kallioinen liukumäki, joka isommalla virtaamalla varmaan vielä hauskempi. Padon niskasta johtuen laskulinjan näkeminen oli mahdotonta kajakista, joten alhaalla oleva näytti oikean linjan käsimerkeillä. Homma toimi.

Halkiakosken synkkä droppi

Jokimäenpadon luiskalinja

Tommi luiskassa


Luiskan laskun jälkeen siirryttiin tarkastelemaan padon vasenta reunaa, jossa oli hyvännäköinen droppi 3 - 4m korkea. Ländäys alue oli kapea ja lisäksi siinä oli ikävä puun runko kaventamassa aluetta lisää. Teimme pari tuntia duunia ja puu saatin sahojen ja köyden avulla poistettua. Ennen melontaa mitattiin vielä ländäysalueen syvyys, joka oli syvimmillään metrin verran. Oli siis paras saada vähän keulaa kevenemään. Dropin poksautus meni hyvin toisen näyttäessä linjan alhaalta.
Hyvä koski jonne pitää palata isommalla vitaamalla. Veikkaisin, että 20 - 30m3 niin on makeimmillaan.

Ländäysalueelta poistettu runko

Kirjoittaja niskalla

ja pohjalla

Tommi in action

ja vetää burnin pohjalleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti