maanantai 4. helmikuuta 2013

Lumilautailua Kittelfjällissä

Monet nettikirjoitukset ja laskijoiden jutut kertovat paljon hyviä tarinoita Pohjois-Ruotsin pienestä Kittelfjällin laskukeskuksesta. Kun viime kesänä melontareissulla ajettiin tästä kylästä ohi olin lopullisesti myyty talvireissulle tähän kylään. Tehtiin Paulan kanssa suunnitelma mennä lautalla Tukholmaan ja tästä autolla reilu 800km Kittelfjälliin jossa majoitus matkustajakoti tyyppisessä ratkaisussa. Suunnitelma toimi ja kelit osu enemmän kun hyvin kohdalleen. Kävi siis hyvä tuuri lumisateiden suhteen.

Laskettiin kolme päivää "maha täyteen" pehmyttä lunta ja paikka teki offari-rinteillään vaikutuksen. Vaikka puurajan yläpuolella oli pääosin "korppua" löytyi puurajan alapuolelta hyvää lunta ja laskeminen puiden seassa oli tehty mahdolliseksi raivaamalla tai harvetamalla kurujen puustoa. Keskuksessa oli muutenkin hyvä "vapaalasku tunnelma" ja palvelu hyvällä tasolla. Muita laskijoita oli parina eka päivänä vähän, mutta viimeisenä päivänä perjantaina oli jo hisseille jonoa ja kaikki helposti saavutettavat paikat laskettiinkin "puhki" puolessa päivässä. Paikassa riittää kyllä lisä lääniä laskee jos hiihtää tai kävelee sivummalle tai ottaa hekon alle, jolla kertanousu ois maksanu noin 900 kruunua. Kuvat ja video kertokoot enemmän. Lisää infoa löytyy: www.kittelfjall.com. Seuraavaksi katsotaan löytyykö Kuolanniemimaalta yhtä hyvää lunta.

Hotellin hissi, jolta pääsee laskemaan hyvien siirtymien ansiosta yli puolet paikan  rinteistä. Rinteitä on yhteensä 28 suurin osa on offari-rinteitä.

Hotelli jonka ympäriltä löytyy mökit ja muut majoitusratkaisut.

Pöllyttelyä B-E'S LÖPA:ssa

Eräs hyvä kuru, taisi olla MIN VÄG

Paula STORGROVA:ssa


Lumipyörre tunturissa, jotka olivat välillä trombin näköisiä lumipatsaita.


Kittelfjall from Janne Varonen on Vimeo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti