sunnuntai 4. marraskuuta 2012

J.K. immemorial race 2012

Jo perinteeksi muodostuneet Jyrki K. immemorial boatercross- kisat järjestettiin Laukaan Kuusaankoskella 3.11. Aiemmasta vuodesta poiketen kisaan oli saapunut keski-suomalaisten melojien lisäksi myös Pokstiimiläinen länsirannikolta, ja näinollen tapahtuma jollain tapaa muodostui BoaterPoks- tapahtumaksi. Noh, semantiikka sikseen ja toimintaan: kisojen aikaisen alkamisajankohdan (klo 10.00 lauantai) ja muiden henkilökohtaisten syiden vuoksi paikalle saapui kolme kisaajaa sekä Aapo, flunssaisena, mutta urheasti valmiina toimimaan ylimpänä tuomarina ja ratamestarina, sekä kisojen virallisena kuvaajana. Kisojen vähäiseen osallistujamäärään saattoi toki osaltaan vaikuttaa järjestäjien taholta vähäinen informaatio tapahtumasta, ja itseasiassa, en oikein tiedä ketkä tätä  edes järjestivät, se vain jotenkin...poksahti? Jokatapauksessa, koski oli kunnossa ja siinä olisi mahdollisuus järjestää isommankin mittakaavan kisat, etenkin kun palvelutaso kosken ympärillä ravintoloineen ja savusaunoineen on ihan toimiva.
 Kokkolan keisari, vihdoin Keski-Suomessa
Jyrkin lupaamien palkintojen perässä siis  kolme urhoollista PoksWater- tiimiläistä lähti jahtaamaan ykkössijaa, jokaisella tavoitteena parhaat yhteenlasketut sijoituspisteet kolmesta lähdöstä. Lähtöpaikkaa vaihdettiin joka kerralle, ja tämän todettiin toimivan hienosti Kuusaan vaativalla radalla.

Action
Radan ainoa poiju

 
Linjojen arpomista sillalla

Okei, kolme vetoa, kolme voittoa- enempää en voi toivoa. Kiitos pojat hyvästä vastuksesta. Kohta pääsee allekirjoittanut kuulemma huoltamaan polkupyöräänsä istuma-asennossa: hyvästi kuraiset polvet ja veemäiset pyörän nostelut!

Me oltiin sankareita kaikki. Kisojen suojelija ja alkuunpanija vasemmalla.
Kisojen jälkeen kehoissamme virtasi vielä hirvittävä määrä adrenaliinia, joten päätimme täydentää tiukan alaspäin melomisen huikealla freestyletykityksellä, ja missäs se paremmin onnistuisi kuin Keski-Suomen freestylepyhätössä eli Konnekoskella?  Ennuste kertoi kosken olevan kevätvesien tasolla, tosin alavesi oli toki korkeammalla kuin keväällä, mikä tuntuisi vaikuttavan spotin  honttomaisuuteen. Eli siis keväällä paikka on syvempi ja näin myös pitävämpi.

Jarmo i vågen
Paikkahan oli ihan kiva, vaikkakin taidoillemme hivenen vaativa: aallossa oli haastavaa pysyä sisässä, pomppua ja jonkinasteisia upotuksia siinä kyllä sai. Ja mikäs siinä aaltoon takaisin meloessa, akanvirran ollessa mallia automaatti.

Också jag
Ja lopuksi, aivan kuten Neitikoskellakin hypätään, niin hypätään myös Konnekoskella.


Ensi vuonna toivottavasti uudestaan!


2 kommenttia:

  1. Siis ymmärsinkö nyt oikein, että Tommi on oikeesti voittanu jotain muutakin kuin itsensä? Ei oo opiskelut sit menny hukkaan.

    Kärppä

    VastaaPoista