tiistai 6. syyskuuta 2016

PoksHöstutflykt III

Låktatjåkka

Ajettiin Jannen kanssa viime vuonna ensimmäistä kertaa Låktatjåkkan lenkki ja oltiin aika fiiliksissä. Tänä vuonna tarkistettin ylöspäin tunkatessa/ajaessa Låktatjåkkan tunturiasemalle vievä sommarleden, mutta viime vuonna ajettu reitti osoittautui paremmaksi, joten ajoimme sen uudestaan. Melkein uskaltaisin suositella kyydin hankkimista trollsjön -polun alkupäähän ja sieltä tunkkausta/ajamista Låktatjåkkan tunturiasemalle ja sitten kovaa ajoa kohti Björklideniä pohjoisempaa polkua pitkin. Tuskin petyt.
Ruska-aikaan poluilla on  muitakin käyttäjiä, joten huomaavainen käytös on suositeltavaa. 
Trailforksista löytyy tällekin reitille koordinaatit
Reppuun kannattaa pakata muutakin kun Mars -patukka ja trippimehu. Keli voi muuttua nopeasti ja yleensä huonompaan suuntaan.




Vanha sotaratsu ansaitsee välillä vähän rakkautta

Nuolja

Pakkohan sinne oli pyörä tunkata. Alla jo useampi tunti melontaa, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin lisää. Nuolja on alun losottelun jälkeen pääsääntöisesti jyrkkää ja teknistä. Sekin on ihan jees, mutta jos haluaa paukuttaa read & run polkua, ehkä käyrät saisivat olla vähän väljemmässä.

Me roudattiin full facet, mutta avopotalla pärjää

Maisemat on ihan kohdallaan.



Abisko Perfect

Bongattiin Trailforksista lyhyt Perfect -niminen reitti. Nimi lupaili paljon ja juu, ihan ajamisen arvoinen reitti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti