Medstugeånin put-inniin johtavan tien puomin eteen ei kannata perustaa trangiaruokaleiriä: saimme asiasta huomautuksen paikalliselta tädiltä hänen noustua kartanovolvostaan avaamaan puomia, päästäkseen viettämään miehensä kanssa mukavasti hyttysen-ja polttiaisentäyteistä terassi-iltaa. Vakavasti ottaen, kirosimme Ruotsissa suosittua puomien käyttöä jo aiemmin vieraillessamme Handölanilla ja nyt Medstugeånin take-outtia Forsguidenin teksteistä tulkitessamme, sillä take-outtiin johtava tiekin oli tietty puomitettu. Tuolta samalta tieltä olisi ollut helpoin pääsy myös Gevsjöströmmanille, mutta jostain kumman syystä ainakaan Åren seudulla ei olla otettu käyttöön tuota norjalaisten loistavaa tietullisysteemiä.
Joutavat murheet olivat kuitenkin pian mielistämme poispyyhityt, sillä veden ääreen päästyämme saimme kuulla mukavilta kalamiehiltä veden nousseen käsien välistä päätellen kolmekymmentä senttiä, ja iloiseen ruotsalaiseen tapaan kuultu ”Oj!” heidän kuullessaan aikomuksistamme laskea maantiesillalle asti sai jotenkin sellaisen möröntapaisen heräämään pelokkaan suomalaisen melojan sielussa.
Alku vaikutti vedennoususta huolimatta matalalta, ja read and run- systeemi oli ok. Mökkikosken luona oli jo jyrkempää korkeuseroa, mutta se ei tuolla vedenkorkeudella ollut mitenkään haastavan oloinen paikka. Melko pian päästiin kuitenkin haasteiden pariin, sillä pellonreunasta (!) alkanut kanjonintapainen paljastui lähemmissä tarkasteluissa- no, kanjoniksi. Alku vauhdikkaasti virtaavaa koskea joka sitten muuttuu ensimmäiseksi portaaksi (n.1,5 m.) ja sitten toiseksi portaaksi (n. 3m).
Jarmo paukuttaa taas tyylillä kakkoseen.
Taivas varjele, Aapo pukkaa samaa tulemaan!
Vähän kauempaa.
Sitten lopuksi vielä tunturiveden jäyhä pakkautuminen parin-kolmen metrin levyiseen porttiin (sillan alla), josta möyrystä vesi puskee suoraan ikävännäköiseen kallionkoloon. Kiva. Jo put-in-puomilla maailmanmenoa pohtiessamme olimme tulleet siihen tulokseen, että koska joukossamme on nyt henkilö, joka on perehtynyt meitä muita syvällisemmin koskessa tapahtuvaan pelastustyöskentelyyn, olisi jokseenkin turhaa olla sitten harjoittelematta näitä taitoja todellisissa olosuhteissa. Tätä mielessään pohtineena sai tämä henkilö alias Aapo sitten idean että hei, koska tuo ikävä kivenkolo kertakaikkiaan näyttää niin hemmetin ikävältä ja se meitä niin kovasti arveluttaa niin eiköhän mennä sinne uimaan!
Aapon opastuksella ruvettiin sitten pulikoimaan kolossa ja etsimään undercutteja. Löytyihän niitä, ei oikein varpaan kärjillä saatu selville niiden kokoa..
Aapon kesäinen uimapaikka.
HMS-solmu ulkosorkilla varustettuna, kestää vaikka olisi isommatkin liivit. Ja saa auki paineessa. Saa varmistettua ja laskettua kaveria. Ihanaa. Ja kyllä, ne jotka viilaa huomaa henkeä uhkaavan virheen...uhmasimme kohtaloamme ja selvisimme.
Oli hyvä kokemus ja totesimme, että paikkaan saisi reskutiimin, joka noukkisi epävarmimmankin keski-suomalaisen koskimelojan joutumasta ikuiseen kadotukseen ja Valhallan tunneleihin. Jäi tällä kertaa kuitenkin melomatta.
Seuraava koski oli sellainen kivienrömistely, kannatti katsella linjat. Homma loppui seuraavaan siltaan, ja ennen sitä oli kierreltävä muutama hontto, kannatti taaskin katsella minne menee.
Sitten, jotta purkista sai kaivettua sen viimeisenkin hunajatipan, oli ehdottomasti mentävä katsomaan parinsadan metrin päässä kutsuvasti huutavaa droppia/luiskaa, joka tippuu muutamia metrejä. Tällä vedellä olivat molemmat laidat laskettavissa.
Janne hakee ja saa hunajaa vasemmalta.
Laji, jota nähtävästi Aapon kanssa meloessa tulee harrastettua usein on uiminen: menimme uimalla saareen, josta pääsi rekkaamaan oikeaa linjaa. Ennen parin metrin möläystä voi vetää altaaseen, johon tippuu sellainen parimetrinen, mutta näyttää matalalta, mites toi..? No, uidaan tutkimaan! Polven on korkuista, mites toi syvemmän näköinen laita..? No, pidä köydestä kiinni Tatjana, mennään vähän verhon taakse tutkimaan! Oli villin näköistä nähdä köyden menevän suoraan vesiverhon sisään. Jossain vaiheessa ajattelin, että onkohan sillä hätä ja yritin vetää miestä pois, mutta verhon vierestä ilmestyi innokas uimari virne naamallaan sanomaan jotta ”anna lisää köyttä!”
Pitihän sitä kokeilla kun näytti niin hauskalta, ja touhu saikin niin liekkeihin että oli se poksautettava myös kajakilla. Tässä kohdassa muistimme, että Jarmon kamerahan oli mun kajakissa...
Ja vielä, put-in ja take-out. Ei se take-outista puomille kävely sitten niin paha ollutkaan.
Joutavat murheet olivat kuitenkin pian mielistämme poispyyhityt, sillä veden ääreen päästyämme saimme kuulla mukavilta kalamiehiltä veden nousseen käsien välistä päätellen kolmekymmentä senttiä, ja iloiseen ruotsalaiseen tapaan kuultu ”Oj!” heidän kuullessaan aikomuksistamme laskea maantiesillalle asti sai jotenkin sellaisen möröntapaisen heräämään pelokkaan suomalaisen melojan sielussa.
Alku vaikutti vedennoususta huolimatta matalalta, ja read and run- systeemi oli ok. Mökkikosken luona oli jo jyrkempää korkeuseroa, mutta se ei tuolla vedenkorkeudella ollut mitenkään haastavan oloinen paikka. Melko pian päästiin kuitenkin haasteiden pariin, sillä pellonreunasta (!) alkanut kanjonintapainen paljastui lähemmissä tarkasteluissa- no, kanjoniksi. Alku vauhdikkaasti virtaavaa koskea joka sitten muuttuu ensimmäiseksi portaaksi (n.1,5 m.) ja sitten toiseksi portaaksi (n. 3m).
Jarmo paukuttaa taas tyylillä kakkoseen.
Taivas varjele, Aapo pukkaa samaa tulemaan!
Vähän kauempaa.Sitten lopuksi vielä tunturiveden jäyhä pakkautuminen parin-kolmen metrin levyiseen porttiin (sillan alla), josta möyrystä vesi puskee suoraan ikävännäköiseen kallionkoloon. Kiva. Jo put-in-puomilla maailmanmenoa pohtiessamme olimme tulleet siihen tulokseen, että koska joukossamme on nyt henkilö, joka on perehtynyt meitä muita syvällisemmin koskessa tapahtuvaan pelastustyöskentelyyn, olisi jokseenkin turhaa olla sitten harjoittelematta näitä taitoja todellisissa olosuhteissa. Tätä mielessään pohtineena sai tämä henkilö alias Aapo sitten idean että hei, koska tuo ikävä kivenkolo kertakaikkiaan näyttää niin hemmetin ikävältä ja se meitä niin kovasti arveluttaa niin eiköhän mennä sinne uimaan!
Aapon opastuksella ruvettiin sitten pulikoimaan kolossa ja etsimään undercutteja. Löytyihän niitä, ei oikein varpaan kärjillä saatu selville niiden kokoa..
Aapon kesäinen uimapaikka.
HMS-solmu ulkosorkilla varustettuna, kestää vaikka olisi isommatkin liivit. Ja saa auki paineessa. Saa varmistettua ja laskettua kaveria. Ihanaa. Ja kyllä, ne jotka viilaa huomaa henkeä uhkaavan virheen...uhmasimme kohtaloamme ja selvisimme.Oli hyvä kokemus ja totesimme, että paikkaan saisi reskutiimin, joka noukkisi epävarmimmankin keski-suomalaisen koskimelojan joutumasta ikuiseen kadotukseen ja Valhallan tunneleihin. Jäi tällä kertaa kuitenkin melomatta.
Seuraava koski oli sellainen kivienrömistely, kannatti katsella linjat. Homma loppui seuraavaan siltaan, ja ennen sitä oli kierreltävä muutama hontto, kannatti taaskin katsella minne menee.
Sitten, jotta purkista sai kaivettua sen viimeisenkin hunajatipan, oli ehdottomasti mentävä katsomaan parinsadan metrin päässä kutsuvasti huutavaa droppia/luiskaa, joka tippuu muutamia metrejä. Tällä vedellä olivat molemmat laidat laskettavissa.
Janne hakee ja saa hunajaa vasemmalta.Laji, jota nähtävästi Aapon kanssa meloessa tulee harrastettua usein on uiminen: menimme uimalla saareen, josta pääsi rekkaamaan oikeaa linjaa. Ennen parin metrin möläystä voi vetää altaaseen, johon tippuu sellainen parimetrinen, mutta näyttää matalalta, mites toi..? No, uidaan tutkimaan! Polven on korkuista, mites toi syvemmän näköinen laita..? No, pidä köydestä kiinni Tatjana, mennään vähän verhon taakse tutkimaan! Oli villin näköistä nähdä köyden menevän suoraan vesiverhon sisään. Jossain vaiheessa ajattelin, että onkohan sillä hätä ja yritin vetää miestä pois, mutta verhon vierestä ilmestyi innokas uimari virne naamallaan sanomaan jotta ”anna lisää köyttä!”
Pitihän sitä kokeilla kun näytti niin hauskalta, ja touhu saikin niin liekkeihin että oli se poksautettava myös kajakilla. Tässä kohdassa muistimme, että Jarmon kamerahan oli mun kajakissa...Ja vielä, put-in ja take-out. Ei se take-outista puomille kävely sitten niin paha ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti